22.6.2012

Trevligt Midsommar!



Tänään on siis Juhannusaatto ja sitä ollaan juhlittu mökillä, Hangossa. Olin aamulla töissä mansikkamyynnissä, ja lopetin kauppojen kiinni mennessä, eli kello 12. Meninkin heti ottamaan pihalle aurinkoa, koska en oo ehtinyt kuin kerran aiemmin nyt kesällä, koska työt on aina siihen aikaan. No juu niinhän siinä kävikin, että paloin selästä aika pahasti:(

Viikon päästä mun host-perhe tulee meille kyläilemään ja on meillä viikon. Meiltä he menevät toiselle tuttavaperheelle ja sieltä taas takasin meille. Sitten me lähetäänkin yhdessä matkaan kohti Amerikkaa. Eli jäljellä on enää tasan 30 päivää!!! Jotenki tuntuu niin oudolta, että mä oikeesti lähden. Tää on kyllä suurin juttu mun elämässä vähän aikaan

Lueskelin pari päivää sitten muiden samaan aikaa lähtevien vaihtari-blogeja ja vaikuttaa siltä, että taidan olla niitä eteläisempiä lähtijöitä. Yks tais olla lähdössä Texasiin, mutta muut ylemmäs USA:an. Ja kaikki oli lähdössä järjestön kautta, niin aattelin, että vois olla hyvä tehdä myöhemmin postaus ilman järjestöä lähteville, jos joku niin aikoo tehdä. Meidän perheelle ainakin tuli jotkut asiat aika yllätyksenä. Ei sinne vain voi lähteä ilman mitään valmisteluja. Järjestöissä on hyvä puoli, kun ne hoitaa suurimmat paperi työt, mutta me joudutaan tekemään kaikki ite.

Ennen mökille tuloa harjotuspakkasin matkalaukkuni. Mukaani saan ottaa 23 kg painavan matkalaukun ja käsimatkalaukun + käsilaukun. Mulla laukku painoi 19 kg eikä siinä ollu edes kaikkea mukana. En sitten tiiä miten saan kaiken mukaan. Se on niin vaikeeta tietää mitä tulee tarvitsemaan. Koska on niin turhauttavaa, jos kuskaa mukaan vaatteita joita ei sitten tule käyttämään. Ainakaan ei tartte ottaa talvitakkia:)

Tiedän mun kouluni jo ja se on sama kuin host-perheeni tyttärellä. Tulen olemaan seniori, joka host-perheeni mukaan sisältää paljon hauskaa:) En vielä tiedä mitä tuun harrastaa koulussani ja siksi onkin vaikeeta tietää, että otanko sisäpelikengät mukaan vai en.

Olin ajatellu käyttää kappaleiden nimiä otsikkoina, mutta nyt ainakin luovuin siitä, sillä tänään on kuitenkin Juhannus! Hyvää Juhannusta!





IMG_0553

3 kommenttia:

  1. Aika siistiä että meet sillee itsenäisesti, en oo jotenki ikinä aatellu että niinki onnistuu! toivottavasti jaksat postailla koko vuoden, mielenkiinnolla oottelen :)

    pulisonkinaisesta.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Sun blogi on kiva ja toivon että sulla on innostusta pitää sitä pystyssä :) ku aika vähän oot postaillu. Vai alotatko vasta sitten ku pääset jenkkeihin ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lisäilen postaus tahtiani sitten paikan päällä. Kiva että tykkäät:)

      Poista